Neuvot, Suu

Kevään 2016 kuumin trendi – Epätarkat huulet. Kuinka ne tehdään?

Saatat kuvitella, että huulimeikki on aina samanlainen. Kuitenkin huulien saralla saattaa tulla uusia ja yllättäviä trendejä. Huulipunien loistavat värit ja useat eri sävyt antavat paljon uutta lähestymistä huulien meikkaamiselle. Muutama kausi sitten suosittu oli lähes kuultavat huulet ja jonkin aikaa sitten oli muotia sarjakuvamaiset, erittäin korostetut huulet. Mutta miten asia on tänä päivänä? Olemme menossa takaisin juurillemme, mutta nyt kuultavat värit saavat uutta rohkeutta.ep-auml-tarkat-huulet.jpg

Epätarkat huulet ovat tulevan kevään trendi. Olemme matkalla kuultaviin huuliin muutaman vuoden taakse. Kuitenkin tällä kertaa huulilla tulee olemaan vain vaaleanpunaisen ja beigen sävyt, jotta värit pystyvät häivyttymään ihon kanssa. Saako epätarkat huulet yhtä paljon suosiota kuin meikkitaiteilija Kylie Jennerin mahtavat huulet?

Aivan kuten muutkin meikkitrendit vuosien varrella tulee epätarkat huulet dominoimaan eniten Instagramissa ja muissa sosiaalisissa medioissa. Tulevana keväänä voimme sanoa hyvästit huultenrajauskynälle ja toivottaa tervetulleeksi peitevoiteen, jonka avulla saamme aikaan epätarkat huulet. Epätarkkoihin huuliin emme tarvitse kahta eri väriä huulipunaa, riittää vain kun on hieno sävyinen huulipuna ja peitevoide.

Keväällä elegantit epätarkat huulet on helppo tehdä. Saadaksesi tämän aikaan sinun tarvitsee tehdä vain muutama asia. Saat takuulla aikaiseksi hienon ja feminiinisen meikin.

  1. Laita väritöntä ravitsevaa ja kosteuttavaa huulivoidetta.
  2. Odota, että huulivoide imeytyy.
  3. Laita vaalea peitevoide tai matta huulimeikinpohjustusaine.
  4. Laita valitsemaasi huulipunaa huulien keskelle (paras olisi vaalenpunainen sävy).
  5. Huulien ulkoreunoille taputtele BB voidetta tai perusvoidetta.
  6. Use your fingers or a lip brush to blend the edges between lipstick and the foundation.
  7. Käytä sormea tai sivellintä häivyttämään huulipunan ja perusvoiteen rajaa.
  8. Saadaksesi paremman lopputuloksen käytä vaaleaa puuteria, esimerkiksi mineraalipuuteri.
  9. Hehkua saat laittamalla huulikiiltoa.

Tämä on helppo tapa saada epätarkat huulet ilman hienoja kosmetiikkatuotteita. Epätarkat hienovaraiset vaaleanpunaiset, vadelman tai nudensävyiset huulet ovat todella raikkaat ja viettelevät jokaiselle naiselle, joka haluaa näyttää kevään raikasta meikkityyliä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *